Puukari Koronan kourissa

Noin kuusi viikkoa on kulunut siitä, kun meidän kaikkien arki ja maailma muuttui. 12.3 olin tulossa Helsingistä junalla, kun kuuntelin hallituksen suoraa lähetystä klo 14. Mitä teki Anni-emäntä, kun pääsi junasta ulos Kuopiossa? Käy Siilinjärveltä Laitilanmäen luomutilalta ostamassa 12 kennoa luomumunia. Kun karanteeni iskee, Annilla on ainakin tarpeeksi munia kellarissa. Seuraavana päivänä alkoi peruutukset Majatalon varauksiin. Pystyimme siirtämään joitakin juhlia ensi syksyyn, mutta suurin osa kaupasta jäi koronan kouriin.

Puukarissa alkoi myös lapsien etäkoulu. Pirtinpöydän ääressä yksi eskarilainen askarteli ja väritteli. Yksi tokaluokkalainen ja kolmosluokkalainen teki tehtäviään, joita opettajat laittoivat Wilman kautta tulemaan. Muutamassa päivässä oli otettava aivan uusi rooli lasten elämässä, minusta tuli koulutehtävien jakaja, opetuksen tukihenkilö ja kouluavustaja. Aikamoinen hyppy niin opettajilta kuin meiltä vanhemmilta aivan erilaisiin rutiineihin ja työtapoihin.

Ensimmäinen viikko koronaa oli tunteiden osalta vuoristorataa. Joka toinen minuutti olin varma, että Majatalo ja minä selviämme tästä kriisiajasta. Joka toinen minuutti minut valtasi syvä epätoivo omasta jaksamisesta, kaiken vastuun kantamisesta ja taloudellisesta pärjäämisestä. Tuli mieleen, että nyt olisi hyvä hetki jakaa toisen aikuisen kanssa nämä huolet. Kun olin purskahtanut itkuun vessassa, soitin sen jälkeen ystävälleni Sannalle ja kerroin miten pahalta tuntuu. Ei tarvitse sanoa, miten tärkeäksi ystävät ovat tulleet näinä päivinä, sekä yrittäjäkollegat ja eri järjestöjen asiantuntijat.

Tein inventoinnin maakellariin, josta löytyi punajuurta, palsternakkaa, lanttua ja porkkanaa. Ja iso laari perunaa. Sain oivan idean ja ostin mehukoneen, nyt on aikaa kuoria juureksia ja tehdä juuresmehuja. Minulle kävi varmasti samoin näinä ensimmäisinä viikkoina, kuin monille muullekin, into tehdä kodista heti supersiisti, raivata kaapit, puhdistaa ikkunat ja treenata pylly piukaksi. Nämä ensimmäiset viikot kotona toivat paljon hyvää meidän perheen päiviin. Lapsista oli oikein kivaa, että äiti oli koko päivän kotona. Olemme lasten kanssa yhdessä tehneet ruokaa ja kotikin on saanut paljon uutta järjestystä. Sain viettää myös viikonlopun, jolloin minulla ei ollut töitä lauantaina ja sunnuntaina. Aikamoista. Taisin tyhjentää tuona viikonloppuna täydellisesti pääni hiomalla pirtinpöydän kannen ja öljyämällä sen.

Sitten alkoi ideat pulppuamaan päässä. Miten voin jakaa osaamistani tai auttaa toisia tässä tilanteessa? Mistä saan kassaan rahaa, kun vieraat eivät saa tulla Majataloon? Samainen ystäväni Sanna, joka kuunteli itkuista Inkeriä, sanoi että tule tänne Joensuun Rekoon myymään leipää. Laitoin Joensuun Rekoon ilmoituksen ja piirakat, mämmit ja ruisleivät oli myyty kahdessa tunnissa. Ja taas itkettiin, mutta nyt purskahdus johtui ilosta. Rekojen palaute Joensuusta, Oulusta ja Nurmeksesta on ollut meille niin tärkeää tässä hetkessä. Hienointa on se, että voin työllistää edelleen Jaanan, en ole tarvinnut häntä lomauttaa, kuten moni muu ravintola on joutunut sen rajoitusten takia tekemään. Sitten idea kokkauskursseista verkkokursseina netissä sai tulta alleen ja kysyin mukaan tätä ideaa toteuttamaan kaksi nuorta nurmeslaislähtöistä osaajaa. ELY:n hankeavustuksen kautta sain rahoituksen verkkokurssien tekemiseen, sekä kehittämään Majatalolle meidän ruokamaailmasta ulosmyyntituotteita, joita voi myydä Majatalon hyllyiltä sekä verkkokaupan kautta. Tähän hankkeeseen liittyviä toimia pyrin tekemään pohjoiskarjalaisin voimin. Nyt on hyvä hetki olla kiitollinen siitä verkostosta, miltä voi kysyä apua ja neuvoa. Samalla monet hankeavustuksen eurot jäävät meidän omaan maakuntaan.

Nyt olen siis siinä tilanteessa, että olen saanut itselleni töitä niin, että se seesteinen juuresmehuaamuhetki on nyt historiaa. Mutta tämä tekeminen on ollut niin erilaista, kuin normaali työni Majatalossa. Olen todella innoissani uuden oppimisesta, uudenlaisesta tavasta tehdä töitä ja ennen kaikkea tästä mahdollisuudesta kehittää omaa yritystäni kohti parempaa huomista. Mutta niin kuin nämä ihmeelliset viikot ovat osoittaneet, voi vain elää päivä kerrallaan ja tehdä asia kerrallaan. Minua ei huoleta tulevaisuus, Puukarissa tulee olemaan tämän koronan jälkeenkin elämää. Mitä ja millaista, sitä en tiedä. Toivon kuitenkin, että samanlaista kestävää ja vastuullista kuten tähänkin saakka, ennen pandemiaa.

Anni Inkeri Korhonen

Majatalo Puukarin Pysäkki -Karelian Restaurant & Guesthouse